torstai 28. toukokuuta 2009

Kohellusta ja tohellusta

Ystäväni 65-vuotispäivien rääpiäisissä käydessäni tapahtui ystävälleni Annelille haaveri, kun alkoi uudelleen kokeilemaan puujaloilla kävelyä. Jalka lipsahti toisesta puujalasta ja myöhemmin joutui menemään lääkäriin ja sehän olikin murtunu, leikattiin ja on nyt kotona jalka siteessä.
Siitäpä innostuin sitten tekemään kortin ja siitä tuli tällainen:
Runosuoni pitkästä aikaa puhkesi kukkaan ja tässä tulos.

Materiaalina käytetty kuvaa synttäreiltä, kuvbankäsittelyohjelmassa tein siitä sydämen muotoisen ja Anneli-nimen tekstin kirjaimissa komeilee kuva juhlissa käyttämästäni puvusta, tässä ei väriä näy, mutta se oli sinipohjainen.

Jo aikaisemmin edellisenä iltana tanssireissulta palatessamme kuski nukahti rattiin, mutta Anneli, joka istui etupenkillä, onneksi ehti huomata tarpeeksi ajoissa, ja käänsi ratin takaisin tielle. Siinä oli kyllä varjelusta mukana, niin läheltä piti tilanne oli.

Muutamia kortteja


Tässäpä veljelleni tekemäni kortti.
Enpä sitten ehtinytkään sitä
kakkua maistamaan
.








Tänään syntyi tällainen kortti 55-vuotiaalle veljelleni.
Päivä on vasta sunnuntaina mutta tuskin katselee tänne.











K
ortissa sama runo Ukko täyttää...vuosilukua piti vain muuttaa alkuperäisestä.


Ystävälleni 65-vuotiskortti tässä, vähän isokokonen.













Tässä kortissa oleva ikkuna on kuin suoraan syntymäpäiväsankarin talon ikkunasta otettu kuva. Runo Ukko täyttää kuuskytviisi...
Syntymäpäivät oli tosi lämminhenkiset, suurimmaksi osaksi ihanan punaisen tuvan pihalla, missä oli ohjelmassa tikanheittoa, puujaloilla kävelyä ja sisätiloissa sitten runonlausuntaa ja pieni esittely jokaiselta ja tietysti yleistä rupattelua ystävysten kesken. Täytekakku oli syntymäpäiväsankarin itsensä tekemä, erittäin maukas.


Lahjaksi tein hänelle muistojen albumin, mihin kokosin kuvia ja tekstejä vuosien varrelta.
Tässä kansilehti:












---------------------------------Kansilehden takaosa

Kansilehti on suklaakonvehtirasian kansi liimattuna vanhan va
lokuva-albumin yhdelle lehdelle.
Albumin sivut ovat 50-luvun valokuva-albumin sivuja, joihin ei vielä oltu kuvia laitettu. Historian havinaa...


Tässä pari sivua albumista










Mustikkaretkemme satoa viime kesältä












¤¤¤¤¤¤ nam nam ¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤ ¤¤¤Terassintekijälle kiitos! ¤¤
¤


torstai 7. toukokuuta 2009

Kortti äidille ja ONNEA KAIKKILLE ÄIDEILLE!

Sain kuin sainkin aikaiseksi äitienpäiväkortin.

Tällainen siitä sitten tuli. Kukan terälehdt ovat mansikan kuvia, keskustassa askartelukristallia tai mitä se nyt on. Kulmat Tiimarista. Vanha Anita-kuva on tulostettu versio. Sisäpuolen Onnea sitten vähän epäonnistui, noita eka leimasinjuttuja. Kortti ei tietenkään ollut tasaisella alustalla. Kun klikkaat kuvaa näet tarkemmin, mitä tarkoitin. Eli vahingossa siitä tuli vanhahtava. Sisäkortin sisällä sitten ikivanha aforismi äidistä.
















Scrapbooking